 |
| Rembrandt, Mooses ja kymmenen käskyä (osa maalauksesta), 1659 |
Moraalin subjektiivisuus ja objektiivisuus on yleinen väittelynaihe teologisissa keskusteluissa ja siten myös toistuva teema erilaisissa populaaritason uskontoväittelyissä. Kysymys kytkeytyy monien kristinuskon puolustajien esittämään moraaliseen argumenttiin Jumalan olemassaolosta. Riisuttuna versiona tuo argumentti kuuluu: ”jos on olemassa objektiivisia moraalisia arvoja, Jumala on olemassa”. Johtopäätös perustuu premisseille, jonka mukaan objektiivisia arvoja ei voi uskottavasti ripustaa minkään muun selityksen varaan. Aiheen suosiota ei tarvitse ihmetellä, kun ottaa huomioon argumentin yksinkertaisuuden, käsitteiden suhteellisen selkeyden ja ylimääräisten taustaoletusten puuttumisen.
Viimeisimmässä kirjoituksessaan Pasi Turunen tarttuu blogissaan käytyyn keskusteluun moraalista ja selventää sen keskeisiä käsitteitä vähemmän filosofiaan perehtyneille lukijoilleen. Esillä ovat sellaiset käsitteet kuten objektivismi ja subjektivismi, relativismi, epistemologia ja ontologia, realismi ja antirealismi sekä moraalinen absoluuttisuus.
Turusen tarjoama filosofinen kysymyksenasettelu sopii hyvin maallikollekin, ja siinä suuret etiikkaan liittyvät kysymykset redusoidaan kätevästi muutamaan yksinkertaiseen käsitteeseen. Yksinkertaistuksissa ei ole mitään vikaa silloin, kun käsiteltävät asiat ovat suoraviivaisia. Näiden esillä olevien käsitteiden problematiikkaa haluankin hieman käsitellä.
Kipinän tähän pohdintaan herätti Turusen tekstin lisäksi Exoduksen 32. luvussa kuvattu kymmenen käskyn lakitaulujen murskaaminen. Mooses tulee alas Siinain vuorelta saatuaan Jumalalta kymmenen käskyä Jumalan omalla kädellä kivitauluihin kaiverrettuna, mutta hänen viivyttyä vuorella israelilaiset ovat tehneet itselleen kultaisen vasikan ja ryhtyneet juhlimaan uutta jumalaansa. Kun Mooses näkee vasikan ja juhlinnan, hän vihastuu, heittää taulut käsistään ja murskaa ne. Myöhemmin Mooseksen kirjoissa israelilaiset saavat uudet käskytaulut, tosin sillä kertaa ihmisen kädellä kirjoitettuna ja hieman erilaisin sanamuodoin.
Erityisen kiinnostavaa on taulujen rikkomisen käytännön symboliikka. Rabbiiniset lähteet antavat monia selityksiä sille, miksi Mooses taulut rikkoi (inhimillinen tunnekuohu otetaan pois luvuista). Yksi syy voisi olla se, että koko Israelin kansa oli tuossa hetkessä luopumuksen tilassa ja lain antaminen olisi yksinkertaisesti ollut sillä hetkellä hyödytöntä. Toinen mahdollinen selitys on, että Mooses olisi ikään kuin retorisena tehokeinona särkenyt taulut, jotta Jumala antaisi kansalle nopeammin anteeksi. Kaikista kiinnostavimman selityksen antaa kuitenkin eräs efratilainen rabbi: ensimmäiset taulut eivät toimineet, koska ne olivat täysin Jumalan lahja ilman inhimillistä osallistumista. Myöhemmin tulleessa uudessa laissa oli nimittäin mukana suullista perimätietoa.
Otetaan selitykseksi mikä tahansa, herättää tuo tapahtuma vakavia kysymyksiä objektiivisen ja erityisesti absoluuttisen moraalin luonteesta ja merkityksestä. Ei kai laki sillä heikkene, ettei sitä noudateta? Eikö ”älä tapa” olisi silti ollut ”älä tapa” kansan rikkomuksista huolimatta?
Objektiivisuudesta huolimatta kukin meistä on moraalinen toimija, subjekti. ”Objektiiviset arvot” eivät ole yhtä kuin ”arvot ilman subjektia”. Objektiivisuus ja subjektiivisuus mahtuvat siis hyvin samalle kentälle. Täysin ei-subjektiiviset arvot olisivat arvoja, joista puuttuu moraalisia valintoja tekevä toimija: mielestäni ne sopisivat paremmin deistiseen tai deterministiseen maailmankuvaan. Ei-subjektiiviset arvot toimisivat valituksen ajan hengessä ei-persoonallisten luonnonlakien roolissa. Silloin moraali ikäänkuin roikkuisi ilmassa ilman ihmistä.
Moraalin objektiivisuudesta olen epäilemättä Pasi Turusen kanssa samaa mieltä, kuten myös siinä, että moraalin perusta käytännössä lepää Jumalan todellisuudessa. Objektiivisen luonteeseen kuuluu, että se ei ole riippuvainen subjektiivisesta merkityksenannosta. Varas on varas ilman, että hänen tarvitsee odottaa minua paikalle. Meidän on kuitenkin varottava, ettemme täysin huku objektiivisuuden persoonattomaan metsään. En anna suurta arvoa sille joidenkin arvojen objektiivisuutta puolustavien kristittyjen pelolle, että jos moraaliin liittyy subjektiivisia valintoja tai moraalista arviointia ja järkeä, arvot olisivat jotenkin tuuliajolla.
Kaikesta tästä huolimatta Mooses hajotti taulut luopumuksen nähtyään. Se viestii pohjimmiltaan siitä, että laintaulujen olemassaolo ja niiden merkitys oli kuitenkin moraalisesta subjektista, ihmisestä, riippuvainen. Jumala ei suunnannut käskyään todellisuuden objektiivista taustaa kohti, vaan ihmistä kohti.
Kymmenessä käskyssä laki on ilmoitettu aktiivisessa muodossa ”älä tapa”, ”älä varasta”, mikä kuvastaa autoritaarista tahdonilmaisua moraalista subjektia kohtaan, ei pelkkää irrallista asiantilan toteamusta. Nykyään nämä käskyt muunnetaan puheessa passiiviseen muotoon ”varastaminen on väärin”, ”on väärin tappaa”, jolloin myös subjektin ja käskijän välinen suhde katoaa näkyvistä.
On syytä arvioida, onko käskyn perustana moraalinen luonnonlaki vai Jumalan tahto. Väitän, että näistä jälkimmäinen on raamatullisempi tapa puhua moraalin objektiivisuudesta, kun taas luonnonlaki-käsite on enemmänkin valituksen ajan perintöä.
Kun hallitsija antaa alaiselleen käskyn, voi tänä oikeusvaltioperiaatteen aikakaudella kysyä, perustuuko käsky voimassaolevaan lakiin tai sääntöön, vai onko se hallitsijan tahdonilmaus toivotusta toimintatavasta jonkin päämäärän tai yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi. Huomionarvoista tässä on se, että moraalinen luonnonlaki ei vaadi hallitsijalta valintaa eikä edes persoonallista toimintaa: käskijänä voi hyvin olla vaikka kone tai jokin symbolinen auktoriteetti. Riittää, että hallitsija itse noudattaa lakia ja että tällä on kyky välittää tai tulkita tuota lakia käytäntöön ja viestiä siitä ymmärrettävässä muodossa. Käskyn taustalla voi olla hallitsijasta täysin riippumatonta säännöstöä ja lakiainesta.
Tahto viittaa karkeasti siihen, miten asioiden halutaan olevan jonkin subjektin näkökulmasta. Se ilmenee subjektiivisena ilmauksena, haluamisena, toiveena. Tahtoon sisältyy myös mahdollisuus valintaan käskijän osalta. Jos käskijän tahto on ”älä varasta", se voi olla seurausta siitä, että käskynantaja on valinnut useista mahdollisista vaihtoehdoista (näin ei kuitenkaan välttämättä ole). Käskynantaja ei pelkästään välitä valitsevaa asiantilaa, vaan sanoo: minä tahdon, että näin on, joten näin pitäisi olla. Sama periaate toteutuu myös luomiskertomuksessa: Ja Jumala sanoi ”Tulkoon valkeus!”. Ja valkeus tuli...
Jos ajattelemme Jumalasta, että Hän on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja täydellisen hyvä, valitsemme mieluummin lain käsitteen. Haluamme ajatella, että Jumalan ei tarvitse suorittaa minkäänlaista ajattelua tai valikointia lakia antaessaan. Absoluutteihin tottuneelle ihmiselle valinnan mahdollisuus voi tuntua mielivaltaiselta ja erehtyväiseltä — onhan Jumala absoluuttien absoluutti, muuttumaton, täydellinen ja niin edelleen. Valitseeko Jumala toisessa tilanteessa tai toisena aikana toisin? Niinpä siis vetoamme käskyn pohjautuvan Jumalan muuttumattomaan luonteeseen, joka ilmenee moraalisena asiantilana: ikuisena ja absoluuttisena lakina.
Kuitenkin moraalin ymmärtäminen puhtaasti luonnonlakina johtaa kahteen ongelmaan:
Absoluuttinen laki on yhteensopiva sen ajatuksen kanssa, että Jumala on itse jonkin itseään suuremman periaatteen alainen.
Absoluuttinen laki on yhteensopiva sen ajatuksen kanssa, että Jumala on persoonaton voima.
Nämä johtopäätökset eivät suinkaan ole väistämättömiä, mutta niiden todennäköisyys on siinä määrin suuri, että niiden tulisi herättää meissä huolta. Raamatun kertomus vaatii meitä pitämään Jumalaa persoonallisena: Jumala on toimija maailmassa, ja vain sellaisena rukousten kohde. Samaten on absurdia kristillisen perinteen valossa ajatella Jumalasta itseään suuremman lain alaisena, tai muuten joudumme harkitsemaan ylistyksemme mielekkyyttä.
Ollakseen uskottava, Jumala tahto vaatii toteutuakseen persoonallisen Jumalan, joka on aito toimija maailmassa — sama ei välttämättä toteudu luonnonlaista puhuttaessa. Vaikka tahto moraalin perustana jättää oven auki mielivaltaisuudelle ja muutokselle, on sen etu kristilliselle maailmankuvalle kuitenkin ilmeinen.
Men emme tarpeettoman pitkälle, jos alamme kaiken tämän lisäksi puhua moraalin absoluuttisuudesta. Millä tavalla absoluuttinen moraali poikkeaa tavallisesta moraalista? Jos sanomme: ”älä tapa”, miten se sisällöllisesti eroaa lauseesta ”absoluuttisesti älä tapa”?
Moraalin tapauksessa termi ”absoluuttinen” vaikuttaisi olevan pelkkä voimasana, eräänlaista hyperventilaatiota. Absoluuttisuus on keino lisätä moraalin painoarvoa, mutta Jumalan tahdon kontekstissa sen tarkoitusta on vaikea ymmärtää. Erityistä hämmennystä aiheuttaa Pasi Turusen mainitsema käsite ”porrastettu absolutismi”. Miksi ei puhuttaisi vain keskenään hierarkkisista arvoista tai tilannetajun tärkeydestä moraalisessa toiminnassa? Keskenään ristiriitaiset arvot kun eivät ole ongelma pelkästään absolutistille.
Raamatullinen objektivisti ei mielestäni sano, että varastaminen on yleisesti ottaen väärin kaikkia sitovana lakina, mutta joskus tarpeellista. Hän sanoo: varastaminen ei ole Jumalan tahto, ja jos varastan, rikon hänen tahtonsa — ja nimenomaan Hänen. Sama pätee myös ihmisten välisissä suhteissa, jotka nekin ovat aidosti moraalisia suhteita. Väärintekijä ei vastaa luonnonlaille, vaan tekonsa kohteelle tai sille, jonka tahtoa tai odotusta tämä on rikkonut. Niinpä ei Jumalan lain rikkoja myöskään vastaa teoistaan absoluuttiselle ja persoonattomalle moraalilaille, vaan Jumalalle. Lain rikkoja tuottaa asiantilan, mitä ei Jumalan hyvän tahdon mukaan pitäisi tapahtua. Tulkoon valkeus, mutta luomakunta tuottaa pimeyttä.
”Sydämeen kirjoitettu laki ”, josta Paavali puhuu kirjeessään roomalaisille, ei ole persoonaton luonnonlaki ja periaatekokoelma, vaan Jumalan tahtoa ja suunnitelmaa aktiivisesti heijastava henkinen instituutio. Jumalan persoona on näin hengitettynä jokaisessa ihmisessä, eikä moraalissa ole tarvetta minkäänlaiselle persoonattomalle, luonnonlakeihin verrattavissa olevalle ulottuvuudelle. Siinä yhdistyy jokaisen ihmisen kohdalla se, mitä pitäisi olla ja miten on tahdottu, kun elämme suhteessa muihin ihmisiin ja luotuun maailmaan.
Pasi Turunen: Absoluuttista, relativistista, subjektiivista, objektiivista? - Moraalifilosofisen termistön lyhyt oppimäärä (LINKKI). USKON PUOLESTA, 28.1.2013.
