Seuraa (some)

Tämän blogin ylläpitämisen olen lopettanut 2013. Kirjoittelu jatkuu sosiaalisessa mediassa. Keväästä 2017 olen ylläpitänyt uutta blogia osoitteessa www.leskinen.net/blogi, ja sivustoni uusi osoite on www.leskinen.net.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Puoluepolitiikkaa


Olin marraskuun lopulla todistamassa kristillisdemokraattien nuorten Lapin piirin perustamista Rovaniemellä. Perustamiskokous oli jatkoa KD:n Lapin piirin kokouspäivälle, jolloin muun muassa nykyinen puheenjohtaja luovutti tehtävänsä eteenpäin. Liityin samaisessa perustamiskokouksessa KD-nuorten jäseneksi, mutta en puolueeseen.

Sitoutuminen politiikkaan ei ole ollut minulle koskaan hetken mielijohdetta, vaan eräänlaista asemoitumista, oman sijainnin osoittamista muodollisella jäsenyydellä. Olen periaatetasolla ollut toistakymmentä vuotta lähellä kristillisdemokraatteja ja ajoittaisesta kriittisyydestä huolimatta tietämättänikin identifioitunut puolueen kanssa. Päätös olla liittymättä emopuolueeseen ei kuitenkaan ole tapa pitää etäisyyttä poliittiseen sitoutumiseen, vaan heijastaa vaikeasti määriteltävää paikkaani poliittisella kentällä. Tällä hetkellä poliittinen vaikuttamiseni on vähemmän yhteiskunnallisista ja valtakunnallisista asioista kiinnostumista ja paljon enemmän yhteisöllisiin asioihin vaikuttamista. Lyhyesti sanottuna, en ole koskaan tavoitellut enkä tavoittele poliittisia virkoja.

Eniten kristillisdemokraattiseen politiikkaan minua kytkevät sen pragmaattiset arvot. Kristillisdemokraatit ajavat pitkälti niitä asioita, jotka ovat läsnä 'tässä ja nyt', tämän päivän suomalaisessa elämäntavassa. Tärkeimmät arvot ja uudistukset eivät löydy tuolta jostain vasemmistolaisen reformin takaa, amerikkalais-oikeistolaisessa unelmasta tai kasvavasta Euroopan integraatiosta. Oikeat arvot löytyvät arjen keskeltä, perheestä, jota monet poliittiset ajattelijat aina antiikin Kreikasta alkaen ovat halveksineet primitiivisenä arkisuhteiden alueena. Samanaikaisesti KD on kuitenkin vahvasti arvopuolue: toisin sanoen se pitää yllä ajatusta siitä, että puhe arvoista ei ole aikansa elänyttä ja että sillä voi edelleen rakentaa yhteisöllistä elämistä. Kun kristillisdemokraattien kokoontumisissa puhutaan perhe- tai muiden arvojen puolustamisesta, takarivissä ei tirskuta.

Pitkään KD on joutunut kantamaan mainetta yhden asian liikkeenä. Avioliitto ja abortti on nähty ainoina asioina, joiden kautta neljän prosentin kannatusta nauttiva puolue on muista erottautunut. Vaikka kovan paikan tullen otan näissä kysymyksissä konservatiivisen kannan, on näillä kahdella kysymyksellä käännetty monen konservatiivisen äänestäjän koko poliittinen käyttäytyminen ylösalaisin. Uskallan väittää, että se kova paikka ei ole nyt. Konservatiivit ovat viime vuosina ratsastaneet katastrofimaisen näyn varjolla, joka ei kuitenkaan ole totuudenmukainen näky elämästämme ajasta. Erityisesti perinteinen avioliitto on ollut ikäänkuin akseli, jonka ympärillä koko poliittinen koneisto on pantu liikkeelle tiettyyn suuntaan amerikkalaisen republikaanipolitiikan tapaan. Se on ollut kynnyskysymys, jonka rinnalla muut poliittiset kysymykset ovat toissijaisia.

En myöskään jaa sitä kristillis-kulttuurista uskomusta, jonka mukaan KD on konservatiivisen kristityn automaattinen tai edes ensisijainen puoluevalinta. En näe ongelmaa siinä, vaikka kristityt olisivat vuoden 2012 presidentinvaaleissa äänestäneet Pekka Haavistoa molemmilla kierroksilla. Tämä johtuu politiikan ja maailmankatsomuksellisten asioiden välisestä mekaanisesta erosta: politiikka on mahdollisen taidetta, siinä pätevät omat erilliset lakinsa.

KD pitää kuitenkin yllä erästä tärkeää arvoa eli uskonnon ja politiikan läheistä kytköstä. Kristillinen politiikka on kuin siedätyshoitoa sille 1800-luvun liberalismin jäännökselle, jonka mukaan uskonto ja politiikka kuuluvat erilleen ja jonka opeissa ihmisten ainoat hyväksyttävät poliittisen lojaalisuuden kohteet ovat joko monikansallinen markkinamekanismi tai suvereenisuutta ylläpitävä kansallisvaltio. Näin siis kristillisdemokratia Suomessa on edelläkävijä siinä kehityksessä, joka viime vuosikymmenten aikana on näkynyt maailmankatsomuksen nousemisena politiikan areenalle.

Samaten puolueessa lähimmäisenrakkauden usein vaikeasti määriteltävä periaate on jatkuva omantunnonkysymys. Siksi kristillisdemokraatti löytää itsensä aina hitusen vasemmalta.

Päivitetty 4.1.2014, pieniä lisäyksiä.

Kuva: Juan Gris, The Open Window, 1921. WebMuseum http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/gris/open-window/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti